2016 -mitä jäi käteen?

Ei tainnut jäädä mitään.

Tai oikeastaan todellinen tuomionpäivä koittaa vasta tammikuun puolessa välissä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä ettei hyvältä näytä. Parin viikon päästä on nimittäin aika viedä Costa jälleen klinikalle kavion kontrollikuvaa varten ja kuulemaan eläinlääkärien arviot sen mahdollisesta tulevaisuudesta.

Reilu vuosi sitten, syksyllä 2015, Costa voitti Ypäjällä nelivuotiaiden estehevosten laatuarvostelun. Sitä voittoa seurannut vuosi on ollut väistämättä elämäni rankoin ja dramaattisin.

Alkuvuodesta 2016 alkoivat treenit pikkuhiljaa takkuilla, kun Kossu alkoi harrastaa muun muassa seinien potkimista ja ihmeellistä kieltelyä. Aika nopeasti meno muuttui sellaiseksi, ettei me treeneissä päästy enää yhdenkään esteen yli. Ongelman syytä yritettiin löytää eri tutkimuksilla ja ratkaista antamalla hevoselle muutaman viikon lepotauko ja hierontoja. Vikaa ei löytynyt ja meno treeneissä jatkui samanlaisena, joten seuraavaksi laitettiin valmentaja selkään, jos vikana olisikin asennevamma Costan korvien välissä. Välillä saimme tehtyä parempia treenejä, mutta pääsääntöisesti sama meno jatkui.

Kevät olikin sitten yhtä helvettiä. Treenit sujuivat vaihtelevasti, toisinaan hypättiin upeasti jo isompaa rataa, toisinaan lensin satulasta kolme kertaa 45 minuutin aikana. Muutamat ensimmäiset kisat sujuivat hyvin suunnitellusti, mutta pikkuhiljaa alkoi tuloksetkin muuttua nollaradoista hylätyiksi. Viimeiset kisat, joita yritimme taisi olla jotkin 1-tason harjoituskilpailut Nurmijärvellä, missä tulokseksi tuli 90 cm-hyl ja 100 cm-hyl. Treenaaminen ja kisaaminen alkoi tässä vaiheessa olla jo melko tuskaisaa. Seinä oli tullut vastaan ja en tiennyt pitäisikö jatkaa yrittämistä vai luovuttaa. En kuitenkaan tiennyt mitä kaikkea on vielä edessä. Nyt, kun mietin tuota aikaa, tekisin mitä vain, että pääsisin siihen takaisin.

Heinäkuussa Costa loukkasi jalkansa riehuessaan tarhassa. Ongelma paikallistettiin vasempaan etukavioon. Ensin hoidettiin kaviopaisetta, ei auttanut. Vietiin klinikalle ja kavio kuvattiin. Kuvassa ei näkynyt mitään. Eläinlääkäri määräsi kaksi viikkoa kävelyä, sen jälkeen kaksi viikkoa sileällä työskentelyä ja takaisin hyppäämään. Me käveltiin, aloitettiin ratsastus uudestaan rauhallisesti ja lopulta varattiin hyppäri. Hyppytreeni sujui kuin unelma. Costa ei ollut puoleen vuoteen hypännyt niin kuuliaisesti ja laadukkaasti. Enpä sinä päivänä tiennyt, että se taisi jäädä viimeiseksi kerraksi. Treenin jälkeisenä päivänä hevonen oli taas aivan kolmijalkainen. Taas lisää kävelyä.

Syksy alkoi jo kolkutella ovella, kun kutsuimme eläinlääkäri Mona Wendelinin käymään tallissa katsomassa Kossua. Costa vastasi kavionivelen piikitykseen, joten Mona suositteli viemään sen taas klinikalle uudestaan kuvattavaksi.

Perjantai 23.9.2016. Kossun klinikkapäivä. Heti, kun tulen ulos ruotsin kirjoituksista soitan äidille. Äiti sanoo vain tule kotiin, ei ole hyviä uutisia. Kotona äiti kertoo, että Costan kavioluuhun on jostain tuntemattomasta syystä kehittynyt reikä. Luussa on todennäköisesti bakteeriperäinen tulehdus eli osteomyeliitti tai kasvain. Eläinlääkäri antoivat hyvin vähän toivoa paranemisesta.

Sen päivän jälkeen kaikki muuttui. Enää ei odotettu seuraavia treenejä vaan keskityttiin mahdollisiin hoitoihin. Antibiootit eivät vaikuttaneet, joten tulehdus rajattiin ulos. Eläinlääkärit arvuuttelivat olisiko kaviossa kasvain vai jonkinlainen kysta. Mikä tahansa se sitten onkin, sitä ei voinut poistaa, koska kavio olisi vaurioitunut liikaa. Hoitona ainoastaan erikoiskengitys, mikä ottaa painetta pois kavion kipeältä alueelta.

Eläinlääkärit ihmettelivät, miten heinäkuu-syyskuu välillä hevosen terveeseen kavioluuhun oli kehittynyt huomattava reikä ikäänkuin ilman mitään syytä. Hoitoa ei oikein osattu määrätä muuta kuin kävelyä tammikuuhun asti ja sitten uudestaan kontrolliin. Mitään takeita paranemisesta ei ole ja hyvin todennäköiseltä näyttää, että Costa ei hyppää enää koskaan.

5v kauden aloitus

Uusi kausi on polkaistu käyntiin nyt vihdoinkin! Kuviot on vähän muuttuneet tässä talven aikana, mutta nyt tuntuu taas siltä, että homma pelaa ja paketti on kasassa.

Costallahan painoi joulu-tammikuussa sellainen uhmaikä päälle, että olin hetken aikaa jo ihan epätoivon partaalla sen kanssa. Treenaamisesta ei tullut mitään. Kossu potki seiniä minkä kerkesi, ei mennyt eteen eikä taakse, ei kävellyt eikä nostanut laukkaa. Tähän katastrofiin kun lisäsi vielä ongelmat valmentaja-asioissa, oli kaaos aikamoinen. Nuo kuukaudet voi lukea varmasti koko ratsastusurani vaikeimpiin. Vaikka sitä on kaikenlaista joutunut hevosten kanssa kokemaan, on ehkä kaikista rankinta olla pitkään sellaisessa tilanteessa, missä itsetunto oman hevosen kanssa on ihan nollassa, eikä ympärillä ole valmentajiakaan, jotka tsemppaisivat eteenpäin.

Nyt tuosta tilanteesta on kuitenkin päästy eteenpäin. Valmentajanani nykyään toimii siis Ville Kulkas, jonka luona naapurin Riders Innissä käymme viikoittain treenaamassa. Olen ollut valmentajan vaihdokseen kaikin puolin tyytyväinen. Villellä on hirmu paljon kokemusta nuorista hevosista ja saan meidän treeneistä joka kerta tosi paljon irti. Nyt on taas ihan erilainen motivaatio nousta hevosen selkään joka päivä, kun tietää tarkalleen mitä lähtee tekemään, miksi ja mitä reittiä tavoitteisiin päästään.

Tälle kaudelle on ehditty starttaamaan jo kahdet kisatkin! Kauden aloitus oli pääsiäisviikonloppuna Riders Innillä. Pohjille otettiin perjantaina 90 cm avoin luokka ja sitten lauantaina mentiin nuorten hevosten 100 cm. Molempina päivinä tehtiin tasaiset radat ja kaikki puomit pysyi ylhäällä. Perjantain radalla ykkösen jälkeen piti kaartaa oikealle ja Costa kiilasikin vasemmalle, joten siitä kiemurasta kirjattiin tuloksiin 4 vp. Lauantain puhtaasta radasta saatiin oikein ruusukekin matkaan. Radoista jäi ihanan varma fiilis. Nyt olin taas varma, että homma on hanskassa ja hanska tallessa takataskussa vaikka se talven aikana olikin joutunut pahemman kerran hukkaan. Ainoa asia, mikä jäi mietityttämään, oli Costan hermostuminen verryttelyssä. Se oli tosi jännittynyt ja potki ihan suoraan muita hevosia ja ihmisiä. En voinut muuta kun ravata sitä tosi pitkään molempina päivinä ja yrittää väistellä muita, ettei vahinkoja sattuisi. Mainitsin asiasta Villelle ja hän sanoi, että nuorilla saattaa usein mennä pasmat sekaisin kun omaan maneesiin on yhtäkkiä ilmestynyt kisaverkka ja paljon vieraita hevosia.

Kauden toiset kisat olivat Ypäjällä oripäivillä järjestettävä Laatuarvostelun kutsukilpailu. Kolmen viime vuoden lattareiden parhaimmistoa kutsuttiin paikalle, mutta loppujen lopuksi meitä osallistujia oli vain kolme ratsukkoa, kaksi viisivuotiasta ja yski kuusivuotias. Tilaisuudessa tuomarit arvostelivat hevosta ensin, kun oma ratsastaja hyppäsi radan ja sen jälkeen testiratsastaja Janna Jensen hyppäsi selkään. Tilaisuus oli tosi kiva. Tykkään super paljon osallistua kaikkiin nuorten hevosten arvostelutilaisuuksiin, missä saa kuulla vähän miltä hevonen muiden silmään näyttää. Costasta tuli positiivista palautetta tälläkin kertaa: hyvä tekniikka, voisi olla etusista vähän varovaisempi, lähtee nopeasti maasta, haluaa tehdä yhteistyötä ratsatajan kanssa. Olin palautteeseen tieysti tyytyväinen, mutta jotenkin jäin kaipamaan jotain kritiikkiä tai jotain, mihin pystyisin treenejä ajatellen tarttumaan. Plussana tästä reissusta jäi myös se, että Kossu käyttäytyi ihan mallikkaasti verkassakin!

Seuraavat kisat on vappuna Riders Innissä. En malta odottaa, että päästään taas kisaradalle! Minä satun kuitenkin olemaan koko kisaviikonloppua edeltävän viikon opintomatkalla Liettuassa, joten en pääse selkään kun vasta perjantaina. Eiköhän äiti saa pidettyä Kossun ruodussa sillä välin :)

Levantikin kävi moikkaamassa meitä kisareissullaan Riders Inniin!

Talvikauden harjoitukset

Tallin nuorukaisia irtohypytettiin joululomalla.

Talvi tuli ja kohta se onkin jo melkein ohi, ainakin toivottavasti. Kauden 2016 ensimmäisiä kisoja on nyt valmentajan kanssa suunniteltu helmikuulle. Ei siis muuta kun hihat heilumaan, jotta hevonen on valmis kuukauden päästä hyppäämään ensimmäisen luokkansa viisivuotiskaudella!

Lokakuussa laatuarvostelun voiton jälkeen kevensimme Costan treenejä huomattavasti. Pian kuitenkin minä, äiti ja molemmat valmentajat huomasivat, että hevonen ei enää liikkunut tyypillisellä uteliaalla ja vauhdikkaalla asenteellaan. Costa alkoi olla ratsastaessa kiukkuinen, potki seiniä, ei halunnut mennä eteenpäin ja kiersi vartaloaan liikkeessä selkeästi oikealle. Päätimme viedä Kossun tarkastukseen Teivon klinikalle Tampereelle ja siellä siltä kuvattiinkin maha ja selkä sekä tähystettiin vatsalaukku mahahaavan varalta. Kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa, joten kutsuimme vielä fysioterapeutin tarkastamaan lihaksiston kunnon. Fyssari hieroi Costan läpi ja sanoi huomaavansa selkeää arkuutta selkälihaksissa ja toisessa rintalihaksessa. Eläinlääkärin ja hierojan ohjeiden perusteella päätimme antaa Kossulle usean viikon loman, jolloin selkää hoidettaisiin laaserilla eikä sitä rasitettaisi millään. Edessä oli siis pitkä ja piinallinen kolme viikkoa, jonka aikana tehtiin kaikkemme, ettei Kossu tylsistyisi kuoliaaksi vaan tarhassa seisten.

Kossun tarhalelu: heinällä täytetyt housut :D

 

Kolmen viikon talutuksen, leikkien ja maastakäsittelyharjoitusten jälkeen laitoin Costan taas pitkästä aikaa satulan alle ja lähdin testaamaan, onko muutosta tapahtunut. Hevonen oli parempi, mutta liikkui yhä takapäästään jotenkin erikoisesti, joten kävimme vielä ottamassa varuiksi kinnerkuvat takasista Hyvinkään Hevossairaalassa. Kaiken todettiin olevan sielläkin päässä kunnossa, joten jatkoin harjoittelua normaalisti. Nyt otin itselleni supertiukan asenteen ja valmentajan ohjeiden mukaan treenasin Kossua aika rankasti, jotta näemme meneekö se parempaan vai huonompaan suuntaan.

Nyt olen treenannut Kossulla viimeiset kolme viikkoa melkolailla sata lasissa ja täytyy sanoa, että mielestäni hevonen on kehittynyt! Se on kehittynyt rakenteeltaan pienestä nelivuotiaasta selkeästi ryhdikkäämmäksi ja rotevammaksi. Loman aikana Costa oli selkeästi pohtinut myös laukanvaihtoja, koska nykyään nekin onnistuvat aika ajoin jo puhtaastikin! :D Toisaalta hevosesta on kyllä kuoriutunut oikea jääräpää, jota saa ratsastaa hyvin tehokkaasti ja määrätietoisesti joka kerta kun selkään istuu.

Ensi kauteen lähden kuitenkin hyvillä mielin. Minulla on kyvykäs hevonen, joka omaa hyvän kilparatsun luonteen. Kun yhteistyö hioutuu valmentajien avulla täydelliseksi, ei meitä voi pysäyttää!

2015 Laatuarvostelun voittaja Lord Costa!

Kun tähän harrastukseen on panostettu täysillä nyt jo muutaman vuoden ajan, olen vain odottanut sitä päivää kun kaikki uurastus palkitaan. Sitä päivää, kun olen vihdoin saavuttanut jotain merkittävää ja varsinkin sitä päivää, kun saan todella osoittaa kaikille, ettei minun auttamiseni, tukemiseni ja valmentamiseni ole mennyt hukkaan.

Se päivähän sitten koitti viime sunnuntaina Ypäjällä. Voitimme nimittäin Costan kanssa nelivuotiaiden ratsuhevosten estepuolen laatuarvostelun. Kaksi päiväisen tilaisuuden aikana suoritettiin estekoe, rakennearvostelu ja esterata, joissa tuomarit arvioivat ja pisteyttivät hevosten eri ominaisuuksia. Lauantaina arvostelu aloitettiin Opistohallissa suoritettavalla estekokeella. Aluksi hypättiin kolme pienempää estettä, joita korotettiin kerran. Sen jälkeen tuomarit pyysivät siirtymään neljän askeleen pysty-okseri linjalle, jossa okseria sitten korotettiin muutamia kertoja. Maksimissaan okseri nostettiin 130 senttimetriin.

Estekokeen tulokset:

Asenne, reaktiot ja varovaisuus:
Hyvä asenne, hieman hitaat reaktiot, rohkea, kohtalaisen varovainen     7
Tekniikka:
Avaa hyvin takaa, hyvä takajalkojen tekniikka, hyppy suutautuu vielä liikaa eteenpäin, etujalat eivät ehdi mukaan, ponnistus voisi olla terävämpi     7,2
Kapasiteetti:
Melko hyvä kapasiteetti, hitaus hieman syö kapasiteettia     7,7
Ratsastettavuus:
Hieman pohkeen takana, muuten vaikuttaa yhteistyöhaluiselta     7,4
Laukka:
Rytmikästä, tasapainoista, melko elastista     7,8
Pisteet yhteensä: 37,1
Keskiarvo: 7,42

Estekokeen jälkeen siirryttiin suoraa maneesin toisessa päässä tapahtuvaan rakennearvosteluun, jossa hevonen esitettiin ensin selästä käynnissä ja ravissa ja sen jälkeen maastakäsin ilman satulaa. Rakennearvostelussa kehuttiin hyvää ratsuhevostyyppiä sekä askellajien irtonaisuutta ja tahdikkuutta. Yhteensä pisteitä rakennearvostelusta saimme 38.

Tältä näytti pistetaulukko ensimmäisen päivän jälkeen

Sunnuntaina suoritettiin esterata. Kahdeksan esteen rata ratsastettiin ensin 90 cm korkeudella, jonka jälkeen esteet 3-7 korotettiin ja ratsastettiin uudestaan. Ajattelin jo etukäteen esterata osuuden olevan meille helpoin, sillä olemme Anun ja Niken treeneissä harjoitelleet jo hyvin monipuolisia ja hankaliakin tehtäviä.

Esteradan tulokset:

Asenne, reaktiot ja varovaisuus:
Erittäin hyvä asenne, yhteistyöhaluinen, vaikuttaa varovaiselta     8
Tekniikka:
Avaa hyvin takaa, tekee pyöreitä hyppyjä, ponnistus saisi olla terävämpi     7,8
Kapasiteetti:
Esitti tänään hyvää kapasiteettia, laukassa hieno rytmi     8
Ratsastettavuus:
Kuuntelee ratsastajaansa, rento     8
Pisteet yhteensä: 31,8
Keskiarvo: 7,95

Costa oli koko viikonlopun aivan uskomattoman hyvä! Se liikkui tasaisesti, oli kuuliainen ja antoi ratsastaa itseään. Se näytti itsestään kaikki parhaat puolet, jolloin minunkin oli helppo ratsastaa hyvin. Tiesin kyllä, että hevoseni omaa hyvän kapasiteetin ja että sillä on hyvä laukka, mutta olin tosi yllättynyt ja ylpeä, että minä pystyin ne esittämään edukseen näin vähällä kokemuksella! Koko viikonlopun pisteiden keskiarvo oli 7,73.

Kyyneleethän siinä nousi silmiin, kun Noora Forsten kuulutti vuoden 2015 Laatuarvostelun voittajan olevan Lord Costa. Heti teki mieli soittaa kaikille siinä ilon, ylpeyden ja kiitollisuuden huumassa. Ensimmäistä kertaa ikinä minä sain nousta hevosen selkään, jolla on voittoloimi päällä ja valmistautua palkintojen jakoon.



Palkintojen jaosta ei meillä taida olla yhtään hyvää kuvaa

Tosiasiahan on, että me emme olisi tähän yksin päässeet. Tuntuu tosi kliseiseltä alkaa kirjoittaa tällaista kiitoslistaa, mutta en tässä nyt muutakaan voi. Tietysti hevosen kanssa täytyy ensimmäisenä kiittää Nikkeä, Anua ja Riittaa eli super valmentajatrioa, elintärkeä palanen on ollut myös tämän kauden sponsorit Näsimentor Oy ja Paula Arolainen. En voi unohtaa myöskään joskus vastoin omaa tahtoaankin koirien hoidossa auttavaa mummia ja pappaa :D Kuitenkin se, jota ilman mitään ei olisi on äiti! Äiti osti minulle ensimmäisen hevosen, vaikken sitä vielä silloin tiennyt edes haluavani, äiti tekee töitä aamusta iltaan ja uhraa kaiken mitä uhrattavissa on minun ja Costan takia. Äiti inspiroi minua yrittämään joka päivä vielä vähän kovempaa.

Nyt Kossu saa pitää taas pienen, mutta hyvin ansaitun loman, minkä jälkeen jatkamme talvikauden treenejä ja toivottavasti palaamme viisivuotis kaudelle enstistä parempina!
                                                    

SAKSA osa 2

Kisapaikat olivat vähän erilaisia!

Koko seitsemän Saksassa viettämäni viikkoa olin Kossun treenaamisen lisäksi tallissa myös töissä. Vaikka kotona täällä Suomessa olenkin tehnyt tallia tosi paljon ja erilaisissa paikoissa, oli kokemus aivan toisen lainen oikeasti isossa ammattilaisten paikassa. Kuulostaa taas tosi kliseiseltä, mutta oikeasti voin sanoa, että opin joka päivä jotain uutta! Ihan hevosten käsittelystä ja ratsastuksesta erilaisiin varusteisiin sain paljon uusia näkökulmia kotona aina niin arkiseen tekemiseen. Istuntanikin kehittyi huimasti, kun ratsastin päivittäin useita erilaisia hevosia niin sileällä, maastossa kuin esteilläkin.

Meitä tyttöjä oli tallilla töissä viisi ja muutama vain treenaamassa. Asuimme pienessä asunnossa tallin pihapiirissä, jossa jokaiselle oli oma huone joko yksin tai pareittain. Töitä teimme kuutena päivänä viikossa ja maanantait olivat aina hyvin ansaittuja vapaa päiviä. Silloin lähdimme aina metsän siimeksestä sivistyksen pariin ja kävimme shoppailemassa, syömässä tai esimerkiksi huvipuistossa :)



Perhepäivä Hansa Parkissa :)

Tavallisen tallipäivän aloitimme aina kello seitsemän aamulla. Silloin joku meistä alkoi aina laittaa hevosia kuntoon Nikelle ja Lauralle, jos he olivat kotona ja muut aloittivat aamutallin. Hevosten ruokinnan, ensimmäisen tarha- ja kävelykonevuoron viemisen sekä tallin siivoamisen jälkeen kävimme aina toisella aamupalalla ennen ratsastusten aloittamista. Aamupalan jälkeen ennen yhdeltä alkavaa päiväpaussia ehti yleensä liikuttaa kolme hevosta. Joskus se tarkoitti juoksutusta, joskus maastoja ja joskus ihan kentällä työskentelyä. Kullekkin meistä oli laitettu joka päivä tietyt tehtävät hoidettaviksi ja hevoset liikutettaviksi. Ne sai aina joka aamu tietää tallin seinälle ilmestyvästä listasta. Kun arjen rytmi on näin tiukka, oppi siinä myös hyvin tehokkaasti laittamaan hevoset kuntoon ja pois. Ensimmäisenä päivänä taisin päästä paussille vasta kahden jälkeen, kun ei oikein ollut tuo rytmi vielä hallussa ;D

Päiväpaussin jälkeen jatkoimme ratsastuksia. Iltapäivisin usein ratsastettiin myös omat hevoset joko itsenäisesti tai Niken tai Lauran silmän alla. Päivän pyrimme lopettelemaan siinä seitsemän aikoihin, mutta aina se ei ihan toteutunut.

Paljon oli myös kisapäiviä, jolloin joku joutui aina heräämään ennen kuin oli nukahtanutkaan letittämään ja puunaamaan hevosia. Kisapäivät myös yleensä venyivät myöhään kaikilta, kun odottelimme rekkoja illalla takaisin kotiin. Minä en joutunut onneksi heräämään kuin muutaman kerran tosi aikaisin. Kun kello soi 2.45, vaatii se kyllä jotain maagista supervoimaa saada itsensä ylös ja jonkin näköiset letit väännettyä hevoselle!

Mutta kyllä täytyy sanoa, että oli elämäni paras seitsemän viikkoa! Tutustuin ihan super ihaniin ihmisiin ja nyt on jo kova ikävä kaikkia tyttöjä, Nikkeä ja Lauraa, hevosia ja koko paikkaa! Toivottavasti saan järkättyä ensi kesän niin, että pääsisin takaisin Saksaan treenaamaan.



Saksalainen tulkinta minun nimestäni ;D

Estekentältä

Maastot olivat ihan uskomattomia!

Nuorten laitumelle viemässä ruokaa

Viimeinen ilta :(

SAKSA osa 1

Wau! Mitään muuta en oikein osaa sanoa seitsemän viikon Saksan matkastani, jolta palasimme Costan kanssa viime viikon keskiviikkona. Lähtiessäni kesäkuun alussa en osannut kuvitellakaan kuinka koukuttavaa voi olla, kun pääsee tekemään sitä, mikä on kaikkein tärkeintä. Elin unelmaani melkein kaksi kuukautta ja siitä repäisy takaisin kotiin ja arkeen oli melko masentava.

Jaan ajatukset reissusta kahteen eri postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa kerron Kossun kehityksestä ja toisessa osassa omista työpäivistäni ja muusta elämästä.

Olimme Kossun kanssa siis seitsemän viikkoa Saksassa suomalaisella Niclas ja Laura Aromaan Stall-STI tallilla treenaamassa ja ehdittiinhän me muutamat kisatkin käydä. Kossu vietiin Saksaan jo muutama viikko ennen kuin minä tulin, jotta se ehti tutustua paikkaan ja me pääsimme heti treenaamaan. Alun perin meidän oli tarkoitus lähteä kotiin alku heinäkuusta, mutta kun sain mahdollisuuden jäädä hieman pidemmäksi aikaa, en voinut olla tarttumatta siihen. Kossu kehittyi ihan uusiin ulottuvuuksiin, minä opin joka päivä jotain uutta ja viihdyin super ihanassa porukassa tosi hyvin, joten kuukauden jälkeen kotiin palaaminen tuntui tosi tyhmältä.

Nikke oli ratsastanut Kossua jonkin verran ennen kuin minä tulin koulun loputtua Saksaan. Huomasin siinä jo selvän muutoksen kun itse pääsin ratsastamaan. Costa oli paljon varmempi ja liikkui paljon tasaisemmin. Siitä oli tullut myös herkempi pohkeelle ja laukan nostot olivat kehittyneet huimasti. Minun ja Kossun ensimmäisten viikkojen Niken pitämät estetreenit eivät sujuneet kovin hyvin. Costa vain juoksi alta pois, eikä yksikään pidäte mennyt läpi. Minunkin piti opetella odottamaan lähestymisissä ja lopettaa työntäminen, jotta Kossu hyppäsi riittävästi myös edestä. Takaosastaan se hyppää niin valtavasti, että joskus etujalat jäävät roikkumaan ja siinä on ehdottomasti skarpattava.
Hyppäsimme vähän viikosta riippuen keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Muutamien treenien jälkeen Nikke hyppäsi Kossulla kerran ja oikeastaan sen jälkeen myös meillä alkoi sujumaan. Video kun Nikke hyppää Kossulla tässä:
https://www.youtube.com/watch?v=XUgmD2TgXiI&feature=youtu.be


Juuri kun meillä oli seuraavaksi viikonlopuksi suunniteltu ensimmäiset kisat, päätti Kossu maanantaina aloittaa pienen loman rysäyttämällä tarhan sähkölangoista läpi. Lanka oli viiltänyt Costan jalkaan syvän haavan, joka lopulta jouduttiin tikkaamaan kiinni. Onneksi muita vammoja ei tullut ja haava parani muutamassa viikossa. Treeneihin ei onneksi tullut kuin muutaman päivän tauko, mutta kilpailut oli silti jätettävä väliin. Jossain vaiheessa Nikke käski minun kokeilla Kossulle hyppytreeneissä erilaista kuolainta. Kolmipala viiksikuolain toimikin ihan loistavasti ja pidätteet menivät läpi, jolloin treeneissä radoista tuli sujuvampia ja hypytkin olivat parempia.

Ehdimme käydä kahdet kisat ennen kotiin paluuta. Kilpailimme nuorten hevosten A luokkia noin 100 cm korkeudella. Ensimmäisissä kisoissa Kossu tuntui vähän väsyneeltä, koska sillä oli ollut melko rankka treeniviikko takana. Se oli kyllä ihan hyvä, sillä näin se ei keksinyt tehdä mitään tyhmää tai jaksanut kyttäillä mitään. Radalla saimme yhden puomin, mutta koska Kossu hyppäsi hyviä hyppyjä, ei kytännyt mitään ja oli hyvin avuilla ja minäkin ratsastin hyvän radan en voinut olla kuin tyytyväinen. Nikkekin oli positiivisesti yllättynyt kuinka hyvin Kossun ekat kisat menivät!

Toisiin kisoihin meidät valmistelikin sitten Laura Niken ollessa pidemmällä kisareissulla. Kossu käyttäytyi aivan yhtä mallikkaasti kuin viimeksikin ja radalta saimme samoin yhden puomin. Pudotus oli vähän turha ja se johtui minun möhlimisestä kaarteessa, mutta muuten rata oli jälleen sujuva. Laura käski olla Kossuun tosi tyytyväinen, koska se kulkee radoilla kuin vanha tekijä ja tältä pohjalta olisi nyt helppo lähteä kiertämään ratoja Suomessa.
Video toisista kisoista tässä:
https://www.youtube.com/watch?v=nWOoI0CRqdY

Olen kyllä itsekin ihan ihmeissäni kuinka luontevasti ja varmasti Kossu kisoissa kulki! Aivan kuin sillä olisi kilpaileminenkin jo veressä. Kaikki traikussa tai rekassa seisomisesta verkkaan ja rataan sujuvat lähes ongelmitta. Kyllä minä saan olla siitä ylpeä!

Matka kotiin sujui hyvin rauhallisesti ja nyt Kossu sai pitää reilun viikon ansaitun loman. Suunnitelmissa olisi käydä elokuun aikana Noviisisarjan viimeinen osakilpailu Riihimäellä, joku nuorten hevosten luokka naapurissa Riders Innillä ja loppukuusta Nuorten hevosten festivaaleilla joko Noviisisarjan finaali tai jokin muu luokka.

Ensimmäisistä kisoista

 



Hevosten vientireissulta Tanskasta



Ennen meidän ensimmäisiä kisoja pääsimme kerran mukaan Annikan kisareissulle vähän ihmettelemään maailman menoa :) 



Tältä näytti jalka ensimmäisenä iltana tikkien kanssa

Estekentältä



Tosta mä silloin viimeksi juoksin läpi! :D



Viimeisenä päivänä otettuja kuvia

Nyt ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä ja putoaminen no2!

Tästä on siis aikaa jo puolitoista viikkoa!

Torstaina 30.4. olin itse Meilahden sairaalassa sydämen rytmihäiriöongelmaan liittyvässä katetriablaatio-operaatiossa. Sen takia nousen itse seuraavan kerran satulaan vasta 8.5. perjantaina ja hyppäämään ryhdyn vasta sitä seuraavalla viikolla. Ennen operaatiota otimme tarkoituksella muutaman Anun valmennuksen melkein peräkkäisiksi päiviksi varsinkin, kun edellisen viikon Riitan tunti oli peruuntunut Costan hampaiden raspauksen takia.

Sunnuntaina 26. päivä oli siis Anun estevalmennus kentällä. Sää oli hyvä ja ensimmäistä kertaa meillä oli myös kaveri samalla tunnilla:) Kossu tuntui pitkästä aikaa taas hyvältä, kun oli saanut toipua raspauksesta viitisen päivää. Tunti aloitettiin ravityöskentelyllä; voltti-suoristus pitkällä sivulla. Se sujui ihan hyvin. Kun saan eteenpäinpyrkimyksen säilytettyä ja muistan kääntää lapoja enkä päätä, ei kääntyminen oli Costalle ongelma. Samaa tehtävää jatkettiin muutama kerta myös laukassa. Tärkeintä on muistaa kääntää selkeillä ja tasaisilla avuilla, jotka nuori hevonen ymmärtää, mutta samalla olla jämäkkä ja itsevarma tekemässään asiassa.

Seuraavaksi jatkettiin kolmelle pienen pienelle kavaletille, jotka tultiin in-and-out muodossa eli ilman väliaskeleita. Niistähän se ongelma sitten koituikin! Ensimmäisen kerran Kossu tuli hyvin. Varmaan kun ei itsekkään tiennyt mitä tapahtuu niin ei uskaltanut vielä sooloilla. Seuraavilla kerroilla kuitenkin meni useaan otteeseen ohi, kääntyili ympäri ja hyppäsi lopulta jumalattomia loikkia. No, väistämätön lopputulos oli tietenkin se, että minä makasin taas selälläni kavalettien välissä ja Kossu tuijotti vieressä, että mihin se ratsastaja hävisi ;D Onneksi tällä kertaa mua ei sattunut yhtään ja nousin takaisin kyytiin, kun olin saanut hiekat pyyhittyä takapuolesta.

Kossulla itsepäisyys tuntui olevan tunnin teema. Osa esteistä meni ihan mallikkaasti, vaikka ehkä vähän turhan vauhdikkaasti, mutta muutaman kerran tuli eteen oikein kunnon pattitilanne. Muuri meni hyvin, samoin linja, mutta jo viime kerralla harjoiteltu vesimatto aiheutti ahdistusta. Ensin mentiin muutama kerta ohi ja kun sain vihdoin viestin perille, että niistä tikuista kuuluu mennä yli eikä ympäri, riippumatta siitä miltä itsestä tuntuu, niin sittenhän sitä vauhtia riitti vaikka muille jakaa. Costa taisi siinä vaiheessa olla jo niin väsynyt, että rupesi kiukuttelemaan. Se meni aivan kuolaimen alle ja alkoi vetää ilman, että yksikään pidäte meni läpi. No lopulta pääsimme vesimattopystyn yli muutamaan kertaan, mutta koska vauhti oli niin kova, putosi puomi melkein joka kerta.

Tämä tunti ei siis ollut mitenkään mielialaa kohottava, mutta mielestäni myös ne epäonnistuneet hetket on tärkeä analysoida tarkoin, jotta niistäkin on jotain hyötyä.

Laidunkausikin on siis jo avattu! :)